tiistai 28. joulukuuta 2021

ATC-Tuplavaihto 2022 #1

 
HUOM! Kirjeet jätetty postin huomaan pe 14.01.2022!
 
Otetaanpa varaslähtö uuteen vuoteen ja käynnistetään ilmoittautuminen tulevan vuoden enesimmäiseen ATC-Tuplavaihtoon! Samalla kiitän kaikkia kuluvan vuoden Tupliksiin osallistuneita ja toivotan myös uudet osallistujat tervetulleiksi.

 Lisään tähän jo hyvinkin tutuksi tulleen tekstin alkuun muutaman sanan eli otathan huomioon sen mahdollisuuden, että Posti voi kadottaa kirjeen ja sen jäljittäminen on mahdotonta. Jokainen siis osallistuu vaihtoon omalla vastuullaan. Postiin ei voi luottaa, niin se vain on, mutta jos siitä huolimatta uskallat ilmoittautua ATC-Tuplavaihtoon, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan! 

Ideahan on se, että jokainen osallistuja tekee kaksi (2) atc:ta vapaalla aiheella ja postittaa ne minulle. Korttien mukaan laitetaan kaksi omavalintaista kuvaa, joista halutaan toisen osallistujan tekevän kortit itselle. Kuvien mukaan myös oma nimi ja osoite, että korttien tekijä tietää kenelle ja minne postittaa sitten ne valmiit korttinsa. Korttien ja kuvien + nimi- ja osoitetietojen lisäksi minulle lähetetään myös itselle osoitettu kirjekuori, johon on liimattu tarpeellinen määrä postimerkkejä. Tuossa kuoressa postitan sitten kaksi vaihtarikorttia sekä nuo toisen vaiheen kuvat. Oliko sekava selostus? Tässä tiivistelmä:

- tee kaksi atc:ta vapaalla aiheella/myös jo aikaisemmin tekemiäsi kortteja saa vaihdossa käyttää
- laita kortit kuoreen
- laita samaan kuoreen myös kaksi kuvaa, joista toivot toisen osallistujan tekevän sinulle kortit  + liitä kuviin lappu, jossa omat nimi- ja osoitetietosi. Muistathan, että kuviasi on lupa käsitellä esimerkiksi leikkaamalla niitä pienemmiksi, värittämällä jne. 
- laita kuoreen myös itsellesi osoitettu kirjekuori, johon olet liimannut tarpeellisen määrän postimerkkejä -> lähetä minulle -> minä arvon kuka saa keneltäkin nuo kaksi korttia sekä sen kuka tekee kenellekin kuvista kortit. Kuitenkin niin, että sama henkilö tekee sinulle molemmista kuvistasi kortit.
 
Ilmoittaudu kommenttiosioon viimeistään pe 31.12.2021.
Laita kortit ym. postiin minulle viimeistään ma 10.01.2022.

Jos sinulla ei ole osoitetietojani, niin laita minulle meiliä postcrossing  @   luukku.com

Laita kaverille tekemäsi kortit postiin viimeistään ma 31.01.2022. Aikaisemminkin saa valmiit kortit kaverille postittaa!
 
 Vaihdossa mukana:
Ulriikka (Ulla M.)    kortit saapuneet
Lotta L.   kortit saapuneet
RaijaAnnikki   kortit saapuneet
Tiina T.   kortit saapuneet
Maria V.   kortit saapuneet
Tiia J. -----------------------------
Åsa T.------------------------------
Gunnel S.   kortit saapuneet
Vuokko J   kortit saapuneet
Sanna S. (manumiina)   kortit saapuneet
Tuija S.    kortit saapuneet
Maarit J.   kortit saapuneet
Anja M.   kortit saapuneet
Maarit C.   kortit saapuneet
Armi (Armiida)   kortit saapuneet
Hanna B.   kortit saapuneet
Marjo Riitta   kortit saapuneet
Sirpa S.   kortit saapuneet
Sirkka N.   kortit saapuneet

Kuka sai kortit keneltä:
Ulriikka (Ulla M.) Maarit J.:lta ja Tiina T.:lta
Lotta L.  Marjo-Riittalta ja Vuokolta
Tiina T. Maria V.:lta ja Anja M.:lta
Maria V. Hanna B.:lta ja Sailalta
Gunnel S. Vuokolta ja Hanna B.:lta
Vuokko Tiina T.:lta ja Sirpa S.:lta
RaijaAnnikki Lotta L.:lta ja Ulla M.:lta (Ulriikka)
Sanna S. (manumiina) Marjo-Riittalta ja Sirkka N.:lta
Tuija S. Armilta (Armiida) ja Sirpa S.:lta
Maarit J. Gunnelilta ja Maarit C.:lta
Anja M. Gunnelilta ja Sailalta
Maarit C. RaijaAnnikilta ja Anja M.:lta
Armi (Armiida) Tuija S.:lta ja Lotta L.:lta
Hanna B. Sannalta (manumiina) ja Maarit J.:lta
Marjo-Riitta Ulla M.:lta (Ulriikka) ja Sirkka N.:lta
Sirpa S. RaijaAnnikilta ja Sannalta (manumiina)
Sirkka N. Maria V.:lta ja Armilta (Armiida)
Saila Tuija S..lta ja Maarit C.:lta

Kenelle kuvat keneltä:
Ullalle Vuokolta
Lotalta Sannalle
Tiinalta Marjo-Riittalle
Marialta Tiinalle
Gunnelilta RaijaAnnikille
Vuokolta Gunnelille
RaijaAnnikilta Armille
Sannalta Sirkalle
Tuijalta Hannalle
Maarit J.:lta Anjalle
Anjalta Sailalle
Maarit C.:lta Ullalle
Armilta Marialle
Hannalta Maarit C.:lle
Marjo-Riittalta Sirpalle
Sirpalta Tuijalle
Sirkalta Lotalle
Sailalta Maarit J.:lle

 

maanantai 27. joulukuuta 2021

Koukussa Kortteihin Vintage-haaste #131

 Koukussa Kortteihin Vintage-haasteen aiheena on tällä kertaa pyöreä kortti, jossa lunta. Tässä minun coin/kolikko.

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Ja vielä pari maailmalle mennyttä korttia...

 Myös nämä kortit menivät ulkomaiseen vaihtoon.

maanantai 13. joulukuuta 2021

Muutama vaihtoon mennyt ATC lisää...

 Facebookissa Askarteluvuoren  Atc-vaihdon aiheena oli "Joulu". Tällaiset kortit tein:

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Jouluisia, vaihtoon jo menneitä...

Ulkomaiseen vaihtoon tein nämä Atct, Coinsit ja Inchiet.




lauantai 20. marraskuuta 2021

Karkkipaperi/-kääre kortissa

 Facebookin puolella oli haaste, jossa piti käyttää karkkipaperia tai -käärettä atcssa. Tällaiset kortit tein vaihtoon:



torstai 28. lokakuuta 2021

ATC-Tuplavaihto #5: 2. osa

 Tuplavaihdon toisessa osassa sain tehtäväkseni kortit Sanna Saksijan kuvista. Kuvat olivat keijukainen (puolikas) ja puhelin. Tällaiset kortit tein:

"Pikku puutarhuri"

"Joulupukin kuumalinja"

Minulle kortit teki Enkuli. Kuvina oli vanhat joulupostimerkit.


Kiitos, Enkuli, hienoista korteistasi!

tiistai 19. lokakuuta 2021

ATC-Tuplavaihto 2021 #5: 1. osa

Tuplavaihdon ensimmäiseen osaan tein tällaiset "A little note"-atct:


Ja vaihdossa sain nämä hienot kortit Manumiinalta ja Sirpa S.:lta:

Manumiina: "Finding my happy"
 
Sirpa S.: "I'm a Lady"

Kiitos molemmille!

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Koukussa Kortteihin Vintage-haaste #128: Ihan ruosteessa

Tällä kertaa kortissa pitää olla ruosteista pintaa. Vastaan haasteeseen tällä atcllani:

tiistai 28. syyskuuta 2021

ATC-Tuplavaihto 2021 #5

 

HUOM! Kirjeet jätetty postin huomaan ti 12.10.2021!

Syksyinen Tuplavaihto alkaa nyt! Tervetuloa mukaan!

 Lisään tähän jo hyvinkin tutuksi tulleen tekstin alkuun muutaman sanan eli otathan huomioon sen mahdollisuuden, että Posti voi kadottaa kirjeen ja sen jäljittäminen on mahdotonta. Jokainen siis osallistuu vaihtoon omalla vastuullaan. Postiin ei voi luottaa, niin se vain on, mutta jos siitä huolimatta uskallat ilmoittautua ATC-Tuplavaihtoon, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan! 

Ideahan on se, että jokainen osallistuja tekee kaksi (2) atc:ta vapaalla aiheella ja postittaa ne minulle. Korttien mukaan laitetaan kaksi omavalintaista kuvaa, joista halutaan toisen osallistujan tekevän kortit itselle. Kuvien mukaan myös oma nimi ja osoite, että korttien tekijä tietää kenelle ja minne postittaa sitten ne valmiit korttinsa. Korttien ja kuvien + nimi- ja osoitetietojen lisäksi minulle lähetetään myös itselle osoitettu kirjekuori, johon on liimattu tarpeellinen määrä postimerkkejä. Tuossa kuoressa postitan sitten kaksi vaihtarikorttia sekä nuo toisen vaiheen kuvat. Oliko sekava selostus? Tässä tiivistelmä:

- tee kaksi atc:ta vapaalla aiheella/myös jo aikaisemmin tekemiäsi kortteja saa vaihdossa käyttää
- laita kortit kuoreen
- laita samaan kuoreen myös kaksi kuvaa, joista toivot toisen osallistujan tekevän sinulle kortit  + liitä kuviin lappu, jossa omat nimi- ja osoitetietosi. Muistathan, että kuviasi on lupa käsitellä esimerkiksi leikkaamalla niitä pienemmiksi, värittämällä jne. 
- laita kuoreen myös itsellesi osoitettu kirjekuori, johon olet liimannut tarpeellisen määrän postimerkkejä -> lähetä minulle -> minä arvon kuka saa keneltäkin nuo kaksi korttia sekä sen kuka tekee kenellekin kuvista kortit. Kuitenkin niin, että sama henkilö tekee sinulle molemmista kuvistasi kortit.
 
Ilmoittaudu kommenttiosioon viimeistään pe 01.10.2021.
Laita kortit ym. postiin minulle viimeistään ke 06.10.2021.

Jos sinulla ei ole osoitetietojani, niin laita minulle meiliä postcrossing  @   luukku.com

Laita kaverille tekemäsi kortit postiin viimeistään ma 01.11.2021. Aikaisemminkin saa valmiit kortit kaverille postittaa!
 
Vaihdossa mukana:
RaijaAnnikki  kirje postitettu, mutta kateissa!
Armiida  -----------------------
Hanna B.   kortit saapuneet
Tiina T.     kortit saapuneet
Sirpa S.   kortit saapuneet
Tuija S.--------------------------
Ulriikka    kortit saapuneet
Sanna Saksija    kortit saapuneet
Maarit J.------------------------
Manumiina/Sanna  kortit saapuneet
Enkulin käsityöt   kortit saapuneet
Anemone/Vuokko    kortit saapuneet
Gunnel S.    kortit saapuneet
 
Keneltä kortit kenelle:
 
Hanna B.:lta Anemonelle ja Sanna Saksijalle
Tiina T.:lta Ulriikalle ja Sanna Saksijalle
Sirpa S.:lta Anemonelle ja Sailalle 
Ulriikalta Gunnel S.:lle ja Enkulille
Sanna Saksijalta Gunnel S.:lle ja Manumiinalle
Manumiinalta Tiina T.:lle ja Sailalle
Enkulilta Hanna B.:lle ja Sirpa S.:lle
Anemonelta Enkulille ja Hanna B.:lle 
Gunnel S.:lta Ulriikalle ja Tiina T.:lle
Sailalta Sirpa S.:lle ja Manumiinalle
 
Keneltä kuvat kenelle:
 
Tiina T.:lta Sirpa S.:lle
Hanna B.:lta Anemonelle
Sirpa S.:lta Ulriikalle
Ulriikalta Sanna Saksijalle
Sanna Saksijalta Sailalle
Manumiinalta Hanna B.:lle
Enkulilta Gunnel S.:lle
Anemonelta Manumiinalle
Gunnel S.:lta Tiina T.:lle
Sailalta Enkulille
 


maanantai 6. syyskuuta 2021

ATC-Tuplavaihto 2021 #4: 2. osa

 Tuplavaihdon toisessa osassa tein kortit Ulriikan kuvista: 

Minulle kortit teki Merja E. Kuvat olivat hääpari ja ovi:

Kiitos, Merja, hienoista korteistasi!

tiistai 24. elokuuta 2021

ATC-Tuplavaihto 2021 #4: 1. osa

Tupliksen ensimmäiseen osaan tein kaksi keskenään melkein samanlaista korttia:

Ja arvonta toi minulle tällaiset kortit:
Siirin "She knows"
 
Hannan "Syksyn tuntua"

Kiitos molemmille hienoista korteistanne!

keskiviikko 4. elokuuta 2021

ATC-Tuplavaihto 2021 #4

 

 Loppukesän ATC-Tuplavaihdon aika on nyt! Tervetuloa mukaan!

 Lisään tähän jo hyvinkin tutuksi tulleen tekstin alkuun muutaman sanan eli otathan huomioon sen mahdollisuuden, että Posti voi kadottaa kirjeen ja sen jäljittäminen on mahdotonta. Jokainen siis osallistuu vaihtoon omalla vastuullaan. Postiin ei voi luottaa, niin se vain on, mutta jos siitä huolimatta uskallat ilmoittautua ATC-Tuplavaihtoon, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan! 

Ideahan on se, että jokainen osallistuja tekee kaksi (2) atc:ta vapaalla aiheella ja postittaa ne minulle. Korttien mukaan laitetaan kaksi omavalintaista kuvaa, joista halutaan toisen osallistujan tekevän kortit itselle. Kuvien mukaan myös oma nimi ja osoite, että korttien tekijä tietää kenelle ja minne postittaa sitten ne valmiit korttinsa. Korttien ja kuvien + nimi- ja osoitetietojen lisäksi minulle lähetetään myös itselle osoitettu kirjekuori, johon on liimattu tarpeellinen määrä postimerkkejä. Tuossa kuoressa postitan sitten kaksi vaihtarikorttia sekä nuo toisen vaiheen kuvat. Oliko sekava selostus? Tässä tiivistelmä:

- tee kaksi atc:ta vapaalla aiheella/myös jo aikaisemmin tekemiäsi kortteja saa vaihdossa käyttää
- laita kortit kuoreen
- laita samaan kuoreen myös kaksi kuvaa, joista toivot toisen osallistujan tekevän sinulle kortit  + liitä kuviin lappu, jossa omat nimi- ja osoitetietosi. Muistathan, että kuviasi on lupa käsitellä esimerkiksi leikkaamalla niitä pienemmiksi, värittämällä jne. 
- laita kuoreen myös itsellesi osoitettu kirjekuori, johon olet liimannut tarpeellisen määrän postimerkkejä -> lähetä minulle -> minä arvon kuka saa keneltäkin nuo kaksi korttia sekä sen kuka tekee kenellekin kuvista kortit. Kuitenkin niin, että sama henkilö tekee sinulle molemmista kuvistasi kortit.
 
Ilmoittaudu kommenttiosioon viimeistään su 08.08.2021.
Laita kortit ym. postiin minulle viimeistään ke 11.08.2021.

Jos sinulla ei ole osoitetietojani, niin laita minulle meiliä postcrossing  @   luukku.com

Laita kaverille tekemäsi kortit postiin viimeistään ma 06.09.2021. Aikaisemminkin saa valmiit kortit kaverille postittaa!
 
Mukana vaihdossa:
 
Sirkka N. ---------------------
Tiina T.  ----------------------
Ulla M.  kortit saapuneet
Marja-Riitta H.   kortit saapuneet
RaijaAnnikki   kortit saapuneet
Sari K.  kortit saapuneet
Sirpa S.   kortit saapuneet
Sisko W.-----------------------
Milla M.   kortit saapuneet
Vuokko J.  kortit saapuneet
Gunnel S.   kortit saapuneet
Siiri de R.  kortit saapuneet
Jaana H.-V.  kortit saapuneet
Hanna B.  kortit saapuneet
Manumiina  kortit saapuneet
Armiida   kortit saapuneet
Merja E.  kortit saapuneet
Maarit J.  kortit saapuneet

Keneltä kortit kenelle:
Ulriikalta Vuokolle ja Millalle
Marja-Riittalta RaijaAnnikille ja Merjalle
RaijaAnnikilta Maarit J.:lle ja Armiidalle
Sari K.:lta Jaana H.-V.:lle ja Siirille
Sirpa S.:lta Ulriikalle ja Manumiinalle
Millalta Sari K.:lle ja Hannalle
Vuokolta Jaana H.-V.:lle ja Merjalle
Gunnelilta Sari K.:lle ja Sirpa S.:lle
Siiriltä Sailalle ja Marja-Riittalle
Jaana H.-V.:lta Millalle ja Vuokolle
Hannalta Gunnelille ja Sailalle
Manumiinalta RaijaAnnikille ja Gunnelille
Armiidalta Sirpa S.:lle ja Marja-Riittalle
Merjalta Armiidalle ja Ulriikalle
Maarit J.:lta Manumiinalle ja Siirille
Sailalta Maarit J.:lle ja Hannalle

Keneltä kuvat kenelle:
Ulriikalta Sailalle
 Marja-Riittalta Hannalle
RaijaAnnikilta Sirpa S.:lle
Sari K.:lta Maarit J.:lle
Sirpa S.:lta Vuokolle
Millalta Siirille
Vuokolta Marja-Riittalle
Gunnelilta Jaana H.-V.:lle
Siiriltä Ulriikalle
Jaana H.-V.:lta Millalle
Hannalta Manumiinalle
Manumiinalta Gunnelille
Armiidalta RaijaAnnikille
Merjalta Armiidalle
Maarit J.:lta Sari K.:lle
Sailalta Merjalle

torstai 29. heinäkuuta 2021

Koukussa Kortteihin Vintage-haaste #126: 2. korttini

Osallistun haasteeseen toisellakin kortilla, johon riviksi valikoitui "pyöreää-runsasta-pilkullista". Pilkullista on kolikon taustapaperi, jonka pilkut eivät valokuvassa juurikaan erotu. Sen takia kuvasin kortin käyttämäni taustapaperin päällä.


maanantai 19. heinäkuuta 2021

Askarteluvuoren ATC-vaihdot #67

 Facebookin puolella osallistuin Askarteluvuoren ATC-vaihtoon. Tällä kertaa tehdään kaksi korttia, joissa toisessa on oltava postimerkki ja tyylinä Vintage. Toisessa kortissa on oltava reikä. 

Molemmissa korteissani korttipohjana on Atc-kokoinen pelikortti. 

Naisen kuva on servetistä, toisessa kortissa pitsi on liimattu kahden pelikortin väliin.


sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Koukussa Kortteihin Vintage-haaste #126

 Tällä kertaa haasteessa tehdään kortti adjektiivibingon sanojen mukaisesti. Minä valitsin rivin "ruudullista-pyöreää-reiällistä" ja tein Atc-coinsin. Ruudullista on tuo taustapaperi-kalenteri ja reiällistä on sydän-eyelet.

"Hääpäivä"