tiistai 27. maaliskuuta 2018

ATC-Tuplavaihto 2018 #2

Huom! Kirjeet osallistujille jätetty postin huomaan to 29.03.18. Laittakaa kaverille kortit postiin viimeistään ma 16.04.18 eli jatkoin aikaa viikolla eteenpäin.

 Huom! Jälleen kerran posti hautoo muutamia Tuplavaihtokirjeitä. Tuntuu käsittämättömältä, että kirjeet postitetaan keskiviikkona, mutta posti ei saa niitä toimitettua perille vielä maanantainakaan ja koska tiistaina ei jaeta kirjepostia, niin aikaisintaan huomenna kirjeet ovat minulla. Silloin ne ovat tehneet viikon ajan matkaa...ja missäänhän ei ole sanottu, että kirjeet olisivat vielä huomennakaan perillä postilaatikossani. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun posti vaikeuttaa toiminnallaan = toimimattomuudellaan tämänkin vaihdon järjestämistä, niin aina se jaksaa minua harmittaa yhtä paljon :(

Ideahan on se, että jokainen osallistuja tekee kaksi atcta vapaalla aiheella ja postittaa ne minulle. Korttien mukaan laitetaan kaksi omavalintaista kuvaa, joista halutaan toisen osallistujan tekevän kortit itselle. Kuvien mukaan myös oma nimi ja osoite, että korttien tekijä tietää kenelle ja minne postittaa sitten ne valmiit korttinsa. Korttien ja kuvien+nimi- ja osoitetietojen lisäksi minulle lähetetään myös itselle osoitettu kirjekuori, johon on liimattu tarpeellinen määrä postimerkkejä. Tuossa kuoressa postitan sitten kaksi vaihtarikorttia sekä nuo toisen vaiheen kuvat. Oliko sekava selostus? Tässä tiivistelmä:

- tee 2 atcta vapaalla aiheella/myös jo aikaisemmin tekemiäsi kortteja saa vaihdossa käyttää

- laita kortit kuoreen

- laita samaan kuoreen myös 2 kuvaa, joista toivot toisen osallistujan tekevän sinulle kortit + liitä kuviin lappu, jossa omat nimi- ja osoitetietosi

- laita kuoreen myös itsellesi osoitettu kirjekuori, johon olet liimannut tarpeellisen määrän postimerkkejä -> lähetä minulle -> minä arvon, kuka saa keneltäkin nuo kaksi korttia sekä sen, kuka tekee kenellekin kuvista kortit. Kuitenkin niin, että sama henkilö tekee sinulle molemmista kuvistasi kortit.

Ilmoittaudu kommenttiosioon viimeistään ke 14.03.2018. Laita kortit ym. postiin minulle viimeistään ke 21.03.2018.

Jos sinulla ei ole osoitetietojani, niin laita meiliä postcrossing @ luukku.com.


 Laita kaverille tekemäsi kortit postiin viimeistään ma 16.04.2018 eli aiemminkin saa valmiit kortit kaverille postittaa!

Tervetuloa mukaan! 

Vaihdossa mukana: 
Armi   Kortit saapuneet
Sisko   Kortit saapuneet
Manumiina   Kortit saapuneet
alice k. ------------------------------
Maria    Kortit saapuneet
RaijaAnnikki   Kortit saapuneet
Anemone    Kortit saapuneet
Ulriikka    Kortit saapuneet
Marja-Riitta H.    Kortit saapuneet
Tiina T.   Kortit saapuneet
Raisa   Kortit saapuneet
KaSu   Kortit saapuneet
Tarja K.   Kortit saapuneet
Sari K.   Kortit saapuneet
Marita    Kortit saapuneet

Keneltä kortit kenelle:
Armiidalta Raisalle ja Manumiinalle
Siskolta Tarja K.:lle ja Sari K.:lle
Manumiinalta Anemonelle ja Tiina T.:lle
Maria V.:lta Siskolle ja Sari K.:lle
RaijaAnnikilta Kasulle ja Sailalle
Anemonelta RaijaAnnikille ja Armiidalle
Ulriikalta Tiina T.:lle ja Maria V.:lle
Marja-Riitta H.:lta Raisalle ja Tarja K.:lle
Tiina T.:lta Siskolle ja Maritalle
Kasulta Maria V.:lle ja Anemonelle
Raisalta Marja-Riitta H.:lle ja Sailalle
Tarja K.:lta Ulriikalle ja Marja-Riitta H.:lle
Sari K.:lta Kasulle ja Maritalle
Maritalta Ulriikalle ja Armiidalle
Sailalta Manumiinalle ja RaijaAnnikille

Keneltä kuvat kenelle:
Armiidalta Maria V.:lle
Sailalta Raisalle
Ulriikalta Siskolle
Manumiinalta RaijaAnnikille
Kasulta Sari K.:lle
Marja-Riitta H.:lta Armiidalle
Maritalta Manumiinalle
Sari K.:lta Sailalle
Siskolta Maritalle
Maria V.:lta Anemonelle
Tarja K.:lta Marja-Riitta H.:lle
RaijaAnnikilta Ulriikalle
Tiina T.:lta Kasulle
Anemonelta Tarja K.:lle
Raisalta Tiina T.:lle

14 kommenttia: